![]() |
| Liitto |
|---|
| Suomen jääkiekkoliitto |
| Valmentaja |
| Jukka Jalonen, 2008- |
| Eniten pelejä |
| Raimo Helminen: 331 |
| Eniten pisteitä |
| Raimo Helminen: 207 |
| Ensimmäinen peli |
(Helsinki, Suomi; 29. tammikuuta, 1928) |
| Suurinumeroisin voitto |
(Squaw Valley, Yhdysvallat; 25. helmikuuta, 1960) |
| Suurinumeroisin tappio |
(Oslo, Norja; 3. maaliskuuta, 1958) |
| Maailmanmestaruuskilpailut |
| kultaa: 1 (1995) hopeaa: 6 pronssia: 3 |
Suomen jääkiekkomaajoukkue on Suomen jääkiekkoliiton hallinnoima joukkue, joka edustaa Suomea kansainvälisissä otteluissa. Nykyään se on Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n ranking-listalla neljännellä sijalla. Suomen ainoa arvokisavoitto on jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen 1995 voitto. Olympiakisoissa Suomi on saavuttanut kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Vuoden 1991 Kanada-cupissa Suomi sijoittui kolmanneksi ja vuonna 2004 Suomi oli jääkiekon maailmancupissa toinen.
Jukka Jalonen siirtyi vuoden 2008 MM-kisojen jälkeen päävalmentajaksi, hän toimi ennen sitä vuoden Doug Sheddenin kakkosvalmentajana. Jalosen lisäksi Suomen maajoukkueen valmennusryhmään kuuluvat Risto Dufva ja Timo Lehkonen. Dufva on samanaikaisesti myös JYPin päävalmentaja. Suomen jääkiekkomaajoukkuetta kutsutaan nimellä Leijonat. Maajoukkueen managerina toimii Jari Kurri. Joukkueen kotiareena on Hartwall Areena.
muokkaa Historia
-
Pääartikkeli: Suomen jääkiekkomaajoukkueen historia
muokkaa Kokoonpanoja
- Suomen joukkue jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa 2008
- Suomen joukkue jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa 2007
- Suomen joukkue jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa 2006
- Suomen miesten jääkiekkojoukkue talviolympialaisissa 2006
- Suomen joukkue jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa 1995
muokkaa Sijoitukset Euroopan-mestaruuskilpailuissa
Jääkiekon Euroopan-mestaruuskilpailut järjestettiin vuosina 1910–1991
muokkaa Sijoitukset Euro Hockey Tourissa
- 1996/97 - kultaa
- 1997/98 - pronssia
- 1998/99 - hopeaa
- 1999/00 - kultaa
- 2000/01 - kultaa
- 2001/02 - kultaa
- 2002/03 - kultaa
- 2003/04 - kultaa
- 2004/05 - pronssia
- 2005/06 - pronssia
- 2006/07 - 4.
- 2007/08 - hopeaa
muokkaa Sijoitukset olympialaisissa
- 1952 – 7.
- 1960 – 7.
- 1964 – 6.
- 1968 – 5.
- 1972 – 5.
- 1976 – 4.
- 1980 – 4.
- 1984 – 6.
- 1988 – hopeaa
- 1992 – 7.
- 1994 – pronssia
- 1998 – pronssia
- 2002 – 6.
- 2006 – hopeaa (joukkue)
muokkaa Sijoitukset Kanada- ja maailmancupissa
muokkaa Sijoitukset maailmanmestaruuskilpailuissa
muokkaa Ranking-sijoitus
muokkaa Päävalmentajat
- Erkki Saarinen 1939-1941
- Risto Lindroos 1945-1946 ja 1950-1954
- Henry Kvist 1946-1949
- Aarne Honkavaara 1954-1959
- Joe Wirkkunen 1959-1960 ja 1961-1966
- Derek Holmes 1960-1961
- Gustav BubnÃk 1966-1969
- Seppo Liitsola 1969-1972 ja 1974-1976
- Len Lunde 1972-1973
- Kalevi Numminen 1973-1974 ja 1977-1982
- Lasse Heikkilä 1976-1977
- Alpo Suhonen 1982–1986
- Rauno Korpi 1986–1987
- Pentti Matikainen 1987–1993
- Curt Lindström 1993–1997
- Hannu Aravirta 1998–2003
- Raimo Summanen 2003–2005
- Erkka Westerlund 2005–2007
- Doug Shedden 2007-2008
- Jukka Jalonen 2008-
muokkaa Tunnetuimpia pelaajia
muokkaa Katso myös
muokkaa Aiheesta muualla
muokkaa Kirjallisuus
- Timo Forss & Petteri Granström: Leijonavisa (Like)

